Palstaviljelyä eli multaa kynnen alla

  Olen jo vuosia katsellut ihaillen kaupungin viljelypalstoilla ahertavia maan ruopsuttelijoita. Kesäisten iltojen koiralenkeillä silmä on hakeutunut auringon kultaamille istutuksille. Ai että, kunpa saisi kunnon kasvimaan! No, tänään meistä on sitten virallisesti tullut viljelijöitä puutarhapalstalle Hukanhaudalle. Jipii ja hip huraa!

Viime kesänä käänsin pienen pläntin maata ryytimaaksi omalle takapihalle. Kolmanneksen alasta valtasi mansikkapenkki, johon istutin taimet aivan liian tiuhaan. Porkkanat, palsternakat ja punajuuret taistelivat elintilasta kohopenkeissä. Kesäkurpitsat kituuttivat vatturivistön varjossa. Syötävää saatiin toki ruokapöytäänkin asti. Rikkaruohot oli näppärää käydä nykäisemässä taimien väleistä ohimennen, mutta kasvimaa jäi aivan liian pieneksi jo alkuunsa. Maatalon tyttö oli tottunut kitkemään kymmenien metrien porkkana- ja lanttupenkkejä, joten vajaan kymmenen neliön tilaan ei kovin paljon tuntunut mahtuvan. Katse kääntyi taas viljelypalstojen suuntaan.

Kevättalvella hiippailimme hankiaisia myöten katselemassa viljelypalstoja. Palstojen merkit olivat visusti lumen alla, joten arvioimme silmämääräisesti aluetta. Tarjolla oli muutama karttaan harmaalla merkattu pläntti, mikä tarkoitti, että palsta on huonokuntoinen eli risukkoinen. Tuolla alueella se tarkoittaa pajukkoa. Pitkään viljelyssä olleet palstat olivat tietysti hyvässä kunnossa, mutta valitettavan varattuja. No, olivathan muutkin saaneet maatilkkunsa viljaviksi. Kyllä se meiltäkin onnistuisi, vaikka työtä vaatisikin. Hakemus vain netin kautta sisään!

Tässä kohtaa alkoi "Ei mennyt kuin Strömssössä"-vaihe. Myöhemmin keväällä mies kävi nimittäin uudelleen katselemassa aluetta. Hän tuumi, että meillä ei tainnut mennä palstojen numerot ihan oikein. Laitoin viestiä varaussysteemiin, ja sitten asia hetkeksi unohtui. Viikonloppuna olin saanut viestin, että olemme saaneet palstan. Sitä ei tosin ole muutamaan vuoteen viljelty, joten ensimmäisestä vuodesta ei peritä maksua. Kuulostaa lupaavalta, vai mitä.

Perillä odotti metsäpläntti. Hupsistakeikkaa. Olin kyllä varautunut maan kääntämiseen ja pajun juurien kiskomiseen, mutta tälle palstalle tarvittaisiin moottorisaha ja suurin piirtein dynamiittia. Ei taida raivaajahenki ihan riittää.

Siispä kännykkä käteen ja soittamaan 4H:n toimistoon. Kaikki muut toivomani palstat olivat jo varattuja. Voi itku! Eikö oikeasti ole mitään tarjolla? Kävi ilmi, että pari aiemmin viljeltynä ollutta palstaa oli juuri vapautunut. Toinen niistä oli paremmassa kunnossa, mutta aivan uudelle latusillalle vievän tien varressa. Toinen oli ollut vuoden pari viljelemättä, joten se oli ehtinyt kovasti heinittyä ja pajuakin sille oli jo osittain kasvanut. Valoa kuitenkin riittäisi päivän ympäri ja vesipistekin oli kohtuullisen lähellä. Heinikkoa repimällä alta paljastui mustaa multaa - niin mustaa kuin tällä savipitoisella alueella osaa olla. Uusi soitto toimistolle, ja saimme tämän jälkimmäisen palstan. Jee!

Harmi, etten innostuksissani tajunnut kuvata uutta viljelypalstaa. Pajuttuneelta heinäpelloltahan se nyt näyttää. Minä tietenkin nään sillä pläntillä sieluni silmillä jo peruna- ja porkkanapenkit, kehäkukkaloiston ja herneen versojen nousemassa auringonkukkien varsia pitkin. Rusakot pysytelkööt poissa tältä kasvimaalta! Ja hukkaan ei jää kotipihassakaan oleva ryytimaa. Sille tulee lisää mansikkapenkkejä. Ensi kesänä on siis jälleen multaa kynnen alla!